Tiedotteet

Procons uusille markkinoille suurinvestoinnin myötä

Lähes kahden miljoonan euron investointeja ei tule ihan joka päivä tehtyä, jos koskaan. Juuri sellaisen maalahtelainen Procons Oy Ab kuitenkin teki: suurinvestoinnin, jonka myötä rullamuovauksella valmistettujen profiilien tuotantokapasiteetti kolminkertaistuu.

Klas West 600px4Proconsin toimitusjohtaja Klas West esittelee, minkälaisia profiileja uudella laitteella esimerkiksi pystyy valmistamaan.

Lähes kahden miljoonan euron investointeja ei tule ihan joka päivä tehtyä, jos koskaan. Juuri sellaisen maalahtelainen Procons Oy Ab kuitenkin teki: suurinvestoinnin, jonka myötä rullamuovauksella valmistettujen profiilien tuotantokapasiteetti kolminkertaistuu.

– Uuden laitteen myötä pystymme jättämään monta työvaihetta välistä. Perinteisillä välineillä niihin olisi kulunut yli puolikas työpäivä, mutta nyt asetusten vaihtamiseen eri profiilien välillä kuluu kaksi minuuttia. Sitä paitsi välinekustannuksia ei tule ollenkaan – muuta kuin aivan pieniä joissain todella erityisissä tapauksissa. Tuotantolinja on täysautomatisoitu, lukuun ottamatta vastaanottopöytää, josta valmiit profiilit on toistaiseksi siirrettävä pois manuaalisesti. Tämäkin työvaihe tullaan automatisoimaan myöhemmin, Proconsin toimitusjohtaja Klas West kertoo.

Procons1 600px2Linjan alkupäässä haspeli poimii peltirullan, joka syötetään oikaisimen läpi.

Procons perustettiin vuonna 1934 nimellä Vaasan Lokasuojatehdas, myöhemmin Vaasan Vanne, ja se valmisti alkuvaiheessa pääasiassa pyörän komponentteja. Vuonna 2015 yritys kulki nimellä Procons, ja Westistä tuli uusi omistaja. Nykyään yritys valmistaa jos jonkinlaisia profiileja kaivos-, kasvihuone-, rakennus- ja pyöräteollisuuden tarpeisiin.

– Tämä uusi laitteemme on ainoa laatuaan Pohjoismaissa ja Baltiassa. Lähimmät vastaavat ovat tietääkseni Englannissa ja Turkissa. Valloitamme siis aivan uuden segmentin pystyessämme valmistamaan paksuudeltaan 1–4 mm:n U-, Z-, C- ja sigmapalkkeja, West selittää ja jatkaa:

– Näillä näkymin tuotanto on täydessä vauhdissa elokuun alusta lähtien. Tällaisen suuruusluokan projektin ylösajossa kestää noin kaksi vuotta, siihen täytyy melkein varautua. Olemme realisteja, mutta samanaikaisesti toivomme tietysti, että tästä tulee menestys!

Procons2 600px3Tältä näyttää lävistysyksikkö. Klas West kertoo, että asetusten vaihtamiseen eri profiilien välissä kuluu kaksi minuuttia.

VASEKin yritysneuvoja Olav Nylund auttoi Proconsia hakemaan ELY-keskuksen yritystukea. Hänen mukaansa Procons ottaa aimo harppauksen eteenpäin:

– Se että mikroyritys tekee lähes kahden miljoonan euron investoinnin, jonka myötä sillä on mahdollisuus nousta tietyllä markkinalla johtavaan asemaan, ei ole aivan jokapäiväistä. On tehty strateginen panostus, joka on vaatinut huolellista markkina-analyysiä ja pitkäjännitteisiä päätöksiä.

Ilman investointitukea koko sijoitusta olisi jouduttu harkitsemaan vielä hetken, West myöntää.

Procons3 600px4Linja ei mahdu kuvaan kokonaisuudessaan, eikä mikään ihme, sillä se on jopa 73 metriä pitkä.

– Aloimme suunnitella tätä investointia jo vuonna 2016. Lopullinen päätös tehtiin vuoden 2018 alussa, ja tässä sitä nyt ollaan vuoden odotusajan jälkeen. Saimme VASEKilta paljon apua ja tukea investointitukihakemuksen tekemiseen, hän kertoo.

Proconsin seuraavana askeleena on saada jalansijaa uusilla markkinoilla. Tulevaisuus näyttää valoisalta.

 

Tagit: