Tiedotteet

Kakkosvaihde jo ylittänyt tavoitteet

14.6.2011
-

(Tiedote 14.6.2011)

(Tiedote 14.6.2011)

Muutaman vuoden toiminnassa olleet vaasanseutulaiset yritykset saavat erityisen tiivistä apua yritystoiminnan kehittämiseen Kakkosvaihde-hankkeessa. Yritysten liiketoimintasuunnitelma päivitetään ja kasvun edellyttämät rahoitusmahdollisuudet selvitetään yhteistyössä yritysneuvojan kanssa.

Yritysneuvoja Antti Alasaari on tehnyt työtä hankkeessa yritysten kanssa vuodesta 2009.
 - Yhdestä kolmeen vuotta on yritysten kriittinen ikä. Tutkimusten mukaan 20 prosenttia yrityksistä lopettaa toimintansa kahden vuoden sisällä perustamisesta ja viiden vuoden jälkeen jo puolet niistä on laittanut lapun luukulle. Tämän vuoksi juuri näitä yrityksiä pitää opastaa oikeaan suuntaan.

Mukaan pääsee vielä

Kakkosvaihteessa on Vaasan seudulla tähän mennessä avustettu 149:ää yritystä. Alkuperäinen tavoite oli 120; mukaan pääsee silti vielä. Keskimäärin asiakastapahtumia yritystä kohti on ollut noin 2,5. Osalle yrityksistä riittää yksi tapaamiskerta yritysneuvojan kanssa, osan kanssa taas aloitetaan pitempi prosessi.

- Kasvukipuihin tarvitaan neuvoja. Yritys on ehkä päässyt hyvin alkuun, mutta jatkoa ja kasvua varten pitää pohtia erityyppisiä asioita. Yrityksen ja yrittäjän edellytykset huomioiden mietitään, millaisia mahdollisuuksia toimintaan ja kasvuun on, Alasaari kertoo.

Työ- ja elinkeinoministeriö on esittänyt suurta mielenkiintoa Kakkosvaihdetta kohtaan, koska se tähtää yrityskuolleisuuden alentamiseen. 

Kolmivuotinen hanke jatkuu kesäkuun 2012 loppuun saakka. Sitä hallinnoi Keski-Pohjanmaan Uusyrityskeskus Firmaxi, ja VASEKin ohella yhtenä osatoteuttajana on myös Pietarsaaren seudun elinkeinokeskus Concordia.  Hanke on ESR-rahoitteinen, ja sen budjetti kolmeksi vuodeksi on 284 400 euroa. Tästä vajaa kolmannes on Vaasan seudun käytettävissä.

 

Lisätietoja
yritysneuvoja Antti Alasaari, p. 044 512 6613