Ohjeita ja vinkkejä yrittäjille

Yritysneuvoja kertoo: Miksi yritystä perustaessa on syytä miettiä jo myös sen myymistä?

Yritystä perustaessa ei ehkä ihan ensimmäisenä tule alkavan yrittäjän mieleen miettiä nyt vasta käynnistymisvaiheessa olevan yritystoiminnan myymistä, mutta syytä kyllä olisi. Yritysneuvojamme kertovat miksi.

pexels mikhail nilov 6963054

Yritystä perustaessa ei ehkä ihan ensimmäisenä tule alkavan yrittäjän mieleen miettiä nyt vasta käynnistymisvaiheessa olevan yritystoiminnan myymistä, mutta syytä kyllä olisi. Yritysneuvojamme kertovat miksi.

– Startian perustamisneuvonnassa ei ainoastaan esitellä yritysostoa vaihtoehtona uuden yrityksen perustamiselle, vaan muistutetaan myös alkuvaiheen päätöksistä ja niiden vaikutuksista pitkälle tulevaisuuteen, yritysneuvoja Antti Alasaari kertoo ja jatkaa:

– Perustamisneuvonnassa mietitään aina yhtiömuodon valintaa monelta kantilta, sillä osakeyhtiö on yleensä helpompi myydä, mutta on myös kolme muuta syytä miettiä yrityksen myymistä jo varhaisessa vaiheessa.

Kalle ei halua ostaa Liisan Kahvilaa eikä Pohjanmaan Autokorjaamo toimi naapurimaakunnassa

Yrityskaupan yhteydessä neuvotellaan aina myös siitä, onko uusilla omistajilla oikeus käyttää vanhaa nimeä. Oman nimen antaminen yritykselle vaikeuttaa sen myymistä tai laajentumista. Kalle ei ehkä halua ostaa ja maksaa Liisan Kahvilan nimestä, vaan haluaa eroon yrityksen henkilöitymisestä entiseen omistajaansa. Myös Liisa voi miettiä kahteen kertaan, haluaako oman nimensä näkyvän uuden omistajan liiketoiminnassa, vaikka Kalle ehkä voisikin haluta hyödyntää hyvämaineisen Liisan nimeä.

– Kannattaa uudelle yritykselle nimeä valitessa miettiä myös sitä tilannetta, että siitä on kasvanut tunnettu brändi seudulla, mutta on aika myydä tai laajentaa toimintaa toiselle paikkakunnalle. Joskus paikallisuuteen nojaava nimi voi olla kuumaa kamaa, mutta aika usein yrityksen, jonka nimi on ei-paikallinen, on vaikea saada jalansijaa uudelta toiminta-alueelta. Tulevaisuudessa myös yrityksen toimiala saattaa muuttua eikä nimi enää toimikaan, mikäli se on liian toimialasidonnainen, Alasaari muistuttaa.

Ei pajaa oman pihan takakulmalle

Uusi yrittäjä haluaa olla oman itsensä pomo, päättää työajoistaan sekä työn ja arjen yhdistämisestä. Hyvä niin, mutta usein nämä pohdiskelut johtavat siihen, että liike- tai toimitilat syntyvät kodin yhteyteen tai oman tontin laidalle rakennetaan uusi halli tai muu rakennus.

– No jos tontti tai ulkorakennus on jo oma, niin syntyyhän siinä säästöä, mutta miten myyt uudelle yrittäjälle, yrityksesi jatkajalle ne tilat sitten myöhemmin? Haluaako yrittäjä edes olla vuokranantaja, kun oma yrittäjäura niissä tiloissa päättyy? yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahl kysyy ja vastaa saman tien:

– Yksiselitteisesti on niin, ettei investointi seiniin oman kotipihan yhteydessä ole pitkällä tähtäimellä kestävä investointi. Eikä välttämättä investointi seiniin edes oman kunnan teollisuusalueella, mistä pääsemmekin kohtaan kolme.

Pitääkö ostaa vai voisiko myös vuokrata?

Oli kyse sitten seinistä eli niistä toimitiloista tai koneista ja laitteista, aina kannattaa ensin miettiä vuokraamista tai liisaamista. Omasta rakennuksesta tai tilasta sekä koneista myös vastaa yrittäjä itse – myös silloin kun ne menevät epäkuntoon. Yrittäjä itse hankkii huollon, päivittää uudempiin malleihin sekä huolehtii jälleenmyymisestä, kun ne jäävät itselle tarpeettomiksi.

– Vuokrasopimuksessa on irtisanomisaika ja yrittäjä on vapaa etsimään suurempia tai toimivampia tiloja kasvavalle – tai joskus myös supistuvalle – toiminnalle. Liisatut koneet on helppo vaihtaa aina uusimpiin ja tehokkaimpiin malleihin, eikä käsissä ole vanhentunut konekanta, silloin kun on aika myydä yritys uudelle omistajalle.

Käytä yrityskaupan tarkistuslistaa hyväksesi

Yrityskaupan tarkistuslista ei ole vain yrityksen myyjälle, vaan palvelee yrityksen ostajan lisäksi myös alkavaa yrittäjää. Listan avulla myös alkava yrittäjä voi perehtyä siihen, mikä yrityksessä on pitkällä tähtäimellä tärkeää ja arvokasta, yrityksen arvoa lisäävää. Eihän sitä koskaan tiedä kuinka nopeaa exit-suunnitelmaa tuore yrittäjä miettii.

 

Tagit: